sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kun pudottaa painoaan, jälleen kerran.

Mulla tuli tällä viikolla täyteen 10 pudotettua kiloa. Kun oon tässä tilanteessa taas, toistamiseen, niin se tuntuu ettei se nyt ole mikään erityisen hieno juttu. Ja varsinkin kun tuntuu ettei se nyt ihan kamalasti missään näy. Edelleen olen itteeni tyytymätön ulkonäön suhteen etenkin ja kuntokin on huono, edelleen. Varsinkin lihaskunto.



Mutta kuitenkin, 10 kiloa. 20 voipakettia. Se on hieno saavutus, tosi hieno. Terveydelliset hyödyt on varmasti todella suuret. Vaatteet mahtuu vähän paremmin ja meno on vähän ketterämpää ja kevyempää. Se missä se konkreettisesti on näkynyt on työhousut, sain tilata kokoa pienemmät työhousut. Mutta arvatkaa mitä, ne on samaa kokoa kun mun ekat työhousut tuolla firmassa... Eli ei sekään ihan kummoselta saavutukselta tunnu. Toki jouduin ne isommat tilaamaan aika nopeasti, koska se nykyinenkin koko oli sen verran pinkee.



Mä en kiirehdi ja tää pudotus on tullut hitaasti, mutta sitäkin varmemmin. Mä en enää diettaa, mä en pysty siihen. Mä ajattelen kokonaisvaltasemmin, pyrin tekemään parempia valintoja. Syön herkkuja. Välillä ihan törkeesti liikaa. Liikun enemmän, en pelkästään liikkumisen ilosta. Vaan rakkaudesta lajiin. Oon löytänyt harrastuksen, joka meni suoraan sydämeen. Välillä teen niitä valintoja ja meen kävellen johonkin tai pyörällä. Lasten kanssa pulkkamäessä saa itekkin hyvää liikuntaa tai kiskoessaan n. 40 kiloa vaikka Stigalla.



Mä oon myös pohtinut mun suhdetta syömiseen ja ruokaan ylipäätään. Se oli pitkään aika kieroutunut. Edellisessä työpaikassa tauot meni miten sattuu, aina ei ehtinyt ruokkista pitämään. Välillä kotoa tuodut eväät homehtu jääkaappiin ja lensi kippoineen roskikseen, koska et vaan päässyt syömään. Se ei oikeastaan ollut täysin siitä kiinni, etteikö olisi ehtinyt. Et vaan päässyt. Sillon kun pääsi tauolle, söi niin että varmasti pärjää kotiin asti. Sitten jos vielä pääsikin ruokkikselle, söi silti vaikkei olisi nälkäkään. Tajusin jokin aika sitten että jatkoin samaa kaavaa nykysessä paikassa. Täällä saa pitää kaikki tauot, ajallaan. Aina. Joka päivä. Alkuun söin sitten joka tauolla jotakin. Ja jokasella tauolla pelkäsin että joku tulee huutamaan siitä että oon tauolla. Ei ole tullut, koskaan, kukaan.



Nyt oon oppinut selviämään ne kahvitauot pelkällä kahvilla tai vaikka hedelmällä jos siltä tuntuu. Nyt voin luottaa siihen, ettei itteään tarvii näännyttää ja että se tauko tulee. Et kahdessa tunnissa kuole nälkään. Se on vaikuttanut paljon annoskokoihin ja ruokailun säännöllistymiseen, joka on vaikuttanut myös painoon. Siinä meni melkein puolivuotta että tää oivallus tapahtu ja siihenkin tuli inspis ulkopuoliselta.

Vielä olisi 7,1 kiloa pudotettavaa Tahko MTB:hen mennessä. Olen aika varma että sen saavutan. Tässä on aikaa ja nyt olen viisaampi, kuin ehkä koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)