sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kun pudottaa painoaan, jälleen kerran.

Mulla tuli tällä viikolla täyteen 10 pudotettua kiloa. Kun oon tässä tilanteessa taas, toistamiseen, niin se tuntuu ettei se nyt ole mikään erityisen hieno juttu. Ja varsinkin kun tuntuu ettei se nyt ihan kamalasti missään näy. Edelleen olen itteeni tyytymätön ulkonäön suhteen etenkin ja kuntokin on huono, edelleen. Varsinkin lihaskunto.



Mutta kuitenkin, 10 kiloa. 20 voipakettia. Se on hieno saavutus, tosi hieno. Terveydelliset hyödyt on varmasti todella suuret. Vaatteet mahtuu vähän paremmin ja meno on vähän ketterämpää ja kevyempää. Se missä se konkreettisesti on näkynyt on työhousut, sain tilata kokoa pienemmät työhousut. Mutta arvatkaa mitä, ne on samaa kokoa kun mun ekat työhousut tuolla firmassa... Eli ei sekään ihan kummoselta saavutukselta tunnu. Toki jouduin ne isommat tilaamaan aika nopeasti, koska se nykyinenkin koko oli sen verran pinkee.



Mä en kiirehdi ja tää pudotus on tullut hitaasti, mutta sitäkin varmemmin. Mä en enää diettaa, mä en pysty siihen. Mä ajattelen kokonaisvaltasemmin, pyrin tekemään parempia valintoja. Syön herkkuja. Välillä ihan törkeesti liikaa. Liikun enemmän, en pelkästään liikkumisen ilosta. Vaan rakkaudesta lajiin. Oon löytänyt harrastuksen, joka meni suoraan sydämeen. Välillä teen niitä valintoja ja meen kävellen johonkin tai pyörällä. Lasten kanssa pulkkamäessä saa itekkin hyvää liikuntaa tai kiskoessaan n. 40 kiloa vaikka Stigalla.



Mä oon myös pohtinut mun suhdetta syömiseen ja ruokaan ylipäätään. Se oli pitkään aika kieroutunut. Edellisessä työpaikassa tauot meni miten sattuu, aina ei ehtinyt ruokkista pitämään. Välillä kotoa tuodut eväät homehtu jääkaappiin ja lensi kippoineen roskikseen, koska et vaan päässyt syömään. Se ei oikeastaan ollut täysin siitä kiinni, etteikö olisi ehtinyt. Et vaan päässyt. Sillon kun pääsi tauolle, söi niin että varmasti pärjää kotiin asti. Sitten jos vielä pääsikin ruokkikselle, söi silti vaikkei olisi nälkäkään. Tajusin jokin aika sitten että jatkoin samaa kaavaa nykysessä paikassa. Täällä saa pitää kaikki tauot, ajallaan. Aina. Joka päivä. Alkuun söin sitten joka tauolla jotakin. Ja jokasella tauolla pelkäsin että joku tulee huutamaan siitä että oon tauolla. Ei ole tullut, koskaan, kukaan.



Nyt oon oppinut selviämään ne kahvitauot pelkällä kahvilla tai vaikka hedelmällä jos siltä tuntuu. Nyt voin luottaa siihen, ettei itteään tarvii näännyttää ja että se tauko tulee. Et kahdessa tunnissa kuole nälkään. Se on vaikuttanut paljon annoskokoihin ja ruokailun säännöllistymiseen, joka on vaikuttanut myös painoon. Siinä meni melkein puolivuotta että tää oivallus tapahtu ja siihenkin tuli inspis ulkopuoliselta.

Vielä olisi 7,1 kiloa pudotettavaa Tahko MTB:hen mennessä. Olen aika varma että sen saavutan. Tässä on aikaa ja nyt olen viisaampi, kuin ehkä koskaan.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Sunnuntai ajelut Tuomaalansuolle

Olin vähän nähnyt ja kuullut juttua Tuomaalansuon poluista. Siellä sitten Järvenpään maastopyöräilyryhmässä lauantaina huudeltiin, että sunnuntaina ois lenkkiä tarjolla Tuomaalansuolle. Vähän alkoi kiinnostaa se reissu, ajoajakasi koko reissulle arvioitiin 4-5 tuntia, se vähän jännitti. J:ltä luvan saatuani olla taas pois kotoa, hihkaisin lähteväni reissulle mukaan. Sunnuntai aamun startattiin 9.30 matkaan totutusti Paavonpolulta.

Lähdettiin tekemään reissua tietysti polkuja pitki kohti Keravaa, jossain vaiheessa oltiin aika lähellä omaa kotia ja siinä mietin, että ei saatana, miten mä tästä reissusta selviän. Hemmo onneks tietää, että oon täysin alottelija ja kyselee jaksamisesta, välttää vaikemmat reitit ja muutenkin on tosi kannustava. Ja meitä oli sillä reissulla "onneksi" vaan kolme. :)


Keli oli aivan mahtava! Ihana aurinkoinen pakkaspäivä. On niin mahtavaa kun vihdoin riittää valoa ja lunta, se tuo kivasti energiaa. Hemmo kertoili matkalla miten timanttisia Tuomaalan polut ovat, kuuntelin siinä että juujuu, kyllä kyllä. Nää polut on jo muutenkin hyvässä kunnossa, miten ne voi olla erityisen timanttisia? Siellä on kuulemma pyörällä tehty ne polut, normaalisti ne polut syntyy mm. koiranulkoiluttajien toimesta ja ovat siks osin epätasaisia. Nää Tuomaalan polut oli oikeesti timanttisia. Ne oli niin tasasia ja muutenkin ihan supermahtavia ja maisematkin oli tosi bueno!


Pari kierrosta Tuomaalassa ja sitten suunnattiin Lottamuseolle kahville. Siinä vaiheessa mulla oli jo ihan järkyttävä nälkä. Mä en oiken vielä osaa varautua näihin pidempiin reissuihin, eikä mulla ollut eväitä. Mul on vielä vähän kunnon kanssa työskentelemistä kyllä. Sit ku pysyn poluilla niin en jaksa polkee kovempaa. Siellä toinen kaveri otti video pätkiä reissulta ja se mun ajaminen on kyl aika huvittavan näköstä. Niin hidasta ja vaivalloista.

Me suunnattiin kotiin päin järveä pitkin, mut siellä ei me Tuusulasta väylää Järvenpäähän, joten polku oli ihan kamala. Hemmo jatko matkaa järveä pitkin, kun me toisen kaverin kanssa koukattiin tielle ja sitä kautta kotiin. Kaikenkaikkiaan ajo kesti n. 3,5 tuntia ja lisäksi kahvitauko. On ne kyllä aika tyhjentäviä nää reissut mulle. Mutta treenistä nekin menee. Mulla on vähän enemmän intoa, kun taitoa ja kuntoa toteuttaa kaikkia reissuja.

Tonne täytyy kyllä päästä vielä uusiks.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Elåmäntapamuutos on valintoja

Elämäntapamuutos on valintoja. Jokapäivisiä valintoja arjessa. Niin kliseistä se on.

Yritän tehdä koko ajan parempia valintoja, ruoan ja välipalojen suhteen, sekä liikunnan suhteen. Maanantaina olin itteeni tyytyväinen kun ripsihuoltoon mennessä valitsin kävelyn (minä joka siis vihaan kävelyä paikasta A paikkaan B), vaihtoehtona olis ollut auto tai vaikka juna. Napit korviin ja kävelyks, niin siinä pollakin mukavasti lepää.


Väitänkin että ruokailu on se mun suurempi ongelma. Luulis että se olis nimenomaan helpompaa. Koska meillä syödään kuitenkin säännöllisesti, niin ruokien täytyisi olla ainoastaan terveellisempiä tai annoskokojen pienempiä. Oonkin nyt viikon ruokia suunnitellessa pyrkinyt kiinnittämään huomiota nimenomaan laatuun. Yhtenä viikkona tajusin, että olin miettinyt että syödään maanantaina muussia ja uunimakkaraa ja torstaina nakkikeittoa. Vähän turhan paljon lihajalosteita sanoisin. Välillä voi oikasta lihajalosteilla tai puolivalmiilla, mutta pääasiassa pyrin ruoat tekemään alustaloppuun itse. Ja vihanneksia on tarjolla aina ruoalla.

Liikuntaa oon nyt harrastanu käytännössä ainoastaan pyöräilemällä. Oon asettanut tavoitteeksi tälle vuotta 3000km, joka on n. 50km viikossa. Pyrin pääasiassa ajamaan maastossa, muttei tietenkään kaikki oo pelkkää maasto ajoa ja siirtymiä tulee väkisinkin. Harkinnassa on jossain vaiheessa mennä työmatkoja pyöräillen ja jos se tapahtuu niin täytynee tavotekin nostaa, koska silloin niitä kilsoja kertyy enemmän. Tuo oli vaan realistinen tavote. Ja vaikka nyt ollaan jäljessä siitä mitä kilsojen pitäisi olla, niin niitä saa varmasti kirittyä kesäkaudella. :)

Pikkuhiljaa alan tuntemaan osittain polkuja ja on helpompaa se maastoilemaan lähtökin. Love it.

Melkein ensimmäinen polun käyttäjä lumisateen jälkeen.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Etanointia

Eilen lähdin yhteislenkille. Täällä Järvenpäässä startataan aina torstaisin klo 18 Paavonpolulta ja mukaan voi tulla kuka vaan. Ketään ei mettään jätetä (aina ne on muakin jaksaneet odottaa) ja seura on ihan mielettömän tsemppaavaa.


Eilen mua alko kyllä vähän turhauttamaan siellä lenkillä, en meinannut pysyä siinä lumisella polulla ollenkaan. Onhan se kapeaa joo, ja välillä pehmeetäkin. Mut kun et vaan pysy siinä polulla, niin kyllä se alkaa ärsyttää. Tulee pieni virhe, haukkaa polulta ja siihen tyssää. Kuntoilusta se kävi ainakin jos ei pyöräilystä. Jostain syystä pelkään vielä ihan koko ajan sitä tyssäämistä, polulta putoamista ja kenties hankeen kaatumista siinä vauhdissa. Mut jos en edes yritä korjata virheitä, vaan suoraan laitan jalkaa maahan, niin ei kai sitä pyörää opi hallitsemaan. No tähän ei taida muu auttaa kun ajaminen. Ennakointi on kanssa yks mun heikkous. Vaihteiden vaihtaminen pienempään ENNEN sitä mäkeä, siinä kun rupeet ruksuttamaan pienempää vaihdetta kesken mäen, ni ei sitä siinä enää meikäläinen ylös pääse. Se mitä myös teen väärin on se kun katon siihen eturenkaan eteen, kun pitäis kattoa pidemmälle, niin siihen tuijotan suoraan renkaan eteen. Koita siinä nyt sitten ennakoida. Yksikseen kun ajelee, niin on ollu se flow jo jonkun kertaa, et jee kun pääsee eteenpäin. Hitaastihan mä siellä menen. Nyt yhteislenkillä kun yrittää pysyä muiden perässä, niin meinaa se olla välillä haastavaa.



Teknistä taitoa ei kyllä oikeen ole ja kuntokin on aivan surkee. Nyt meinasinkin ottaa tota PK:ta enemmän asiakseni. Ihan kävellen ja juoksumatolla, kun jostain syystä se syke nousee pyöräillessä about heti. Mä lainasin muuten tollasen kirjan kirjastosta: Aja kovempaa maastossa! Mun mielestä ihan tollanen kaikenkattava kirja, joka alottelijankin on ihan hyvä lukasta. Kaikkihan ei tietenkään halua esim kisailla tai ajaa kovaa, vaan menee enemmän retkeilyhenkisesti, mutta tossa kirjassa ihan hyvää infoa lajista ja sen alalajeista, muutenkin pyörästä ja tekniikoista. Muutama tapahtumakin mainittuna ja jotain treeni ohjelmaakin siellä. Sekä pyöräilijän lihaskuntoa. Suosittelen siis lukasemaan. Ja jos jollain on tietoa hyvistä eräjormailu kirjoista tai maastopyöräilyyn liittyvistä kirjoista, niin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan.


perjantai 19. tammikuuta 2018

Surkuhupaisaa ajelua

Tiistai oli vapaapäivä, lepopäivä ja muutenkin huilipäivä. Mä sain tolla pyöräilyllä toisen käden kokonaan vammailemaan. En pystynyt pitämään kynää kädessä ja kirjottamaan, kolikoiden käsittely oli hankalaa, meikkivoiteen levitys ja hiusten pesukin aikamoista säätämistä. Ilmeisesti vaihteiden vaihto pelkällä oikean käden peukalolla oli räpylälle yhtäkkiä liikaa. Siihen päälle takajarrun jäätyminen niin kai siinä on tarpeeksi aineksia kädelle huutaa armoa.

Pientä särkyä uhmaten menin maanantaina kuitenkin tekemään lyhyttä maastolenkkiä ennen töitä. Koska se pyöräily on vaan niin siistiä. Sunnuntaina meni töissä hyvin ranteisiin ja siitä heijastui myös kyynärpäihin. Nyt uskaltauduin voltarenia käyttämään.

Koska ollaan taitettu Leidi Trekin kanssa yhteistä matkaa vasta pari viikkoa, ei ole kauheasti tietoa noista poluista. Nyt yritän opetella reittejä jotta on helpompi sit tehdä lenkkejä. Jossain vaiheessa pitäis käydä testata vetää "pidempi" 30-45km maastolenkki, niin tietää vähän mitä Tahkolla odottaa.


Torstaina olikin vakio yhteislenkki. Oli tullut varman 30 cm puuterilunta. Lähdin hyvällä fiiliksellä lenkille, ajatuksella upea talvikeli ajella. Jep, 50 metrin jälkeen olin sillen "Poijaat, mä en taida sittenkään lähtee tälle lenkille, en pääse eteenpäin." Poijaat oli sitä mieltä et toisella puolella tietä olis parempaa polkua ja vähemmän lunta. Noh menin kokeilemaan vaikka turhautti ihan saakelisti. Noh siinä nää ajeli ympyrää ja lopulta pääsin mäkin aina jonkin matkaa eteenpäin. Kaaduin kyllä monta kertaa, mut eipähän sattunu kaatuminen, nauratti kyllä. Kuntoilustahan se kävi ja ajo treeneistä tietty kanssa.Stravan mukaan kilsoja tuli 12,44  ja kaloreita kulu päälle tuhat. Vauhti oli hidas ja sykkeet katossa. Aikaa meni vajaa  kaks tuntia. Seuraavaa lenkkiä odotellessa.

Oon tässä kyllä miettinyt että pitänee ottaa sali vielä tähän rinnalle, jotta tän painon sais tippumaan. Nyt ollu taas tosi pitkä tauko, vaikka tuli tossa yhessä vaiheessa käytyä ihan ahkerastikin siellä. Nyt kun alkaa taas oleen pääkoppa kasassa ja kaikki pyhäte menny, ni vois energiatkin riittää siihen. :)



lauantai 13. tammikuuta 2018

Uusi harrastukseni: Maastopyöräily

Multa on monesti kysytty että miten mä päädyin maastopyöräilyyn tai löysin maastopyöräilyn. No juttelin erään henkilön kanssa joka harrasti maastopyöräilyä, kuuntelin sitä hehkutusta ja eipä se alkuun mitään tunteita herättänyt. Sitä ihmettelin että miten perheellisellä työssäkäyvällä on niin paljon aikaa sille pyöräilylle? Kun mielekäs laji löytyy, niin kyllä sitä aikaakin sille löytyy, sen oon huomannut! Noh, pyöräilin muutaman kerran ton Tuusulanjärven ympäri ja lopulta aloin katteleen matkalla olevia mettäpalstoja siihen tyyliin että oishan se varmaan aika siistiä. Alkoi tuntumaan siltä että oon löytänyt oman lajini, ennekuin olin edes päässyt metsään ajamaan. Oma pyörä on joku ehkä parin sadan raleigh, painaa kun synti ja ei nyt muutenkaan ole mitenkään priima kunnossa. Uutta pyörää olinki jo kaipaillu ja lopulta mut vakuutettiin siitä, että maastopyörä on paras pyörä myös ihan yleispyöräksi.

Lopulta vuokrasin läskipyörän ja lähdin yhdelle yhteislenkille mukaan. 2,5 tuntia pitkin Järvenpään maastoa vakuutti mut siitä että maastopyöräily on törkeen siistiä. Olin kuitenkin harkinnut tavallista nakkirenkaista pyörää, fatbikella on huomattavasti helpompaa etenkin näin alottelijalle. Lähin käymään pyöräkaupassa kattelemassa valikoimaa ja sainkin testiin Trekin roscoe 9. Ehdin sitä testailemaan ja sain vielä eri runkokoonkin testiin ja kävin sitäkin testaamassa. Lopulta päädyin naisten mallisteen Trek roscoe 8, jossa on plussa renkaat eli ne on semiläskit. Ei ihan yhtä paksut kun fätissä, muttei yhtä ohkasetkaan kun perus nakit. Pyörä kulkee hyvin, mutta kuskilla on vähän parantamisen varaa. Vähän täytyy varmaan hienosäätöä tehdä, mm. jarrut kenties uusia jossakin vaiheessa.



Nyt ollaan muutama lenkki vedetty Leidi Trekin kanssa ja on toi kyl huippulaji! Välillä toi maastossa ajo on kyllä semmonen saatanan henkinen työmaa. Ku et mistään pääse yli, ympäri tai läpi, tekis mieli heittää koko pyörä metikköön (koska sehän on pyörän syy kun se ei kulje, ei mun) ja jatkaa kävellen. Mutta kun pääset eteenpäin ja yli esteistä jotka eka tuntuu mahdottomilta ni voi vitsi mikä fiilis ja flow siitä ajamisesta tulee!



Mä oon lähteny tähän homman ihan tyhjästä ja ilman et mulla on mistään mitään hajua. Oon seuraillut FB-ryhmiä ja lueskellu sieltä juttuja ja arvosteluja. Paras kommentti ensimmäisen pyörän hankintaan liittyen oli "Osta pyörä ja aja, sitten tiedät mitä pyörältä haluat." Tää oli aika hyvin sanottu ja tätä nyt lähdettiin toteuttamaan. Pyörään ostin samalla toisenlaiset polkimet, lampun, soittokellon ja juomapullotelineen. Niillä alkuun. Sit ku pysyn ees hetken tuol mettässä pystyssä ni vois harkita lukkopolkimiakin.

Asettelin ittelleni vähän tavotteitakin ja ilmoittauduin Tahko MTB:hen, joka on siis 30.6.2018. Naisten 45 kilometriä. Aika jees. Tavote on selvitä sieltä hengissä, mutta vähän aika tavotettakin asettelin itelleni mietin, että realistinen vois olla se kympin keskari vauhti eli ajamiseen menis 4,5h. Mutta kuitenkin haluisin tavotella 15 km/h keskaria, eli jos selviäis reitistä 3 tunnissa, niin olis se kyllä aikamoinen ittensä ylitys. Tosin kävin tähän väliin kattelemassa vähän noita tuloksia viime vuodelta. Nopein nainen tuolla reitillä oli ajanut 2:37 ja viimeinen oli maalissa ajalla 6:41. Ehkä näitä tavotteita voi tässä vielä miettiä tapahtuman lähestyessä ja kun ajaminenkin toivottavasti alkaa sujumaan vähän paremmin.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Tilanne päivitystä

Mua on jo pitkään tehnyt mieli kirjotella tätä blogia. Nykyään ollaan jo vähän eritilanteessa kuin muutama vuosi sitten. Vuosi sitten yritin aloitella kirjottamista, mutta se jäi ainoastaan siihen pohdinta postaukseen. Nykyään mulla on eritavalla aikaa. Lapsilla on alkanut oppivelvollisuus ja he viettävät aamupäivänsä eskarissa, vaikka mulla olisi vapaata tai iltavuoro ja J tekee säännöllistä 8-16 duunia.

Kun bloggaamisen lopetin tai jätin tauolle yli pari vuotta sitten. Leevi ja Petra olivat reilu 3 ja 4 vuotiaita. Nyt Leevi täytti juuri 7 vuotta ja Petra 6 vuotta. Aika on mennyt ihan hirveetä vauhtia. Itte lähenen kolmeakymppiä, joka on aika shokeeraavaa sekin. Mun blogissa seurattiin aika paljon mun painon pudotusta. Olisi tietysti ihana kertoa että se paino on pysynyt poissa. Näin ei kuitenkaan ole. Muutettiin Järvenpäähän ja aloin kulkemaan töihin autolla, Jonnella alkoi työt ja lapset oli vielä pieniä. En osannut sovittaa liikuntaa enää normaaliin arkeen, enkä jaksanut enää liikkua ja herkut oli hyviö. Pikkuhiljaa se paino nousi ja nousi. Tiesin sen kyllä ja aina välillä yritinkin tehdä jotain sen eteen, silti en sen nousua pystynyt pysäyttämään. Työpaikka stressassi, taukoja ei pystynyt pitämään ja aloin syömään sillä tyylillä että sillä ruokamäärällä pärjäisi varmasti koko päivän. Sain työmatkalla paniikkikohtauksia ja hengenahdistusta, olin aivan loppu enkä jaksanut tehdä enää mitään. Elin ihan sumussa.

Lopulta olin pari viikkoa saikulla, josta otin kaiken irti. Pääsin hieman irti sumusta, hain uutta työpaikkaa useammasta paikasta. Pääsin haastatteluihin. Mennessäni haastatteluun nykyiselle työpaikallani mietin kuinka täydellinen se olisi. Kaikki natsas heti. Pomo on semmonen höpöttelijä, että en juurikaan päässyt haastattelussa ääneen, joten olin ihan varma etten paikkaa saanut. Mietin vaan että mitä helvettiä mä teen jos en tätä paikkaa saa? Noh joutukohan sitä viikon puhelua odottelemaan, mutta kyllä se oli mahtavaa kuulla saaneensta paikan. On kyllä ihan huippupaikka tämä nykyinen.

Tietenkin ajattelin että syömiset ja muut kun muuttuu säännölliseski ni painokin lähtee taas tippumaan. Mutta kun oot usemman vuoden vetänyt ihan vääristyneellä tavalla, ni on kyllä vaikee ymmärtää että enää ei tarvii ahnehtia, tauolle pääset parin tunnin välein, eli suuria määriä ei todellakaan tarvii tauolla mätätä. Meni lopulta yllättävän kauan että energia tasot lähti nousuun ja pääkoppa alko pelittämään.

Nyt ollaan siinä tilanteessa että pääkoppa on mukana ja paino on lähtenyt laskuun. Syyskuusta paino on tippunut noin kahdeksan kiloa. Olen löytänyt vähän omituisten tapahtumien kautta itselleni uuden harrastuksen. Olen miettinyt että ehkä kaikella tapahtuneella on tarkoituksensa. Nyt tämä vuosi on vuosi jossa työstän lisää omaa pääkoppaani ja teen asioista itselleni. Näin ollen jaksan olla parempi äiti ja toivottavasti myös parempi vaimo.

Tää teksti nyt oli vähän tämmöstä kertailua tästä menneestä ajasta. Tästä voi sitten ehkä jatkaa tätä kirjoittelua.